Cliffhanger

Seuraavassa jaksossa


17.4. Aivohalvauksen jälkeen

Tohtori Kiminkinen pääsee kotiuttamaan Anna-Liisaa, joka on aiemmin siirretty takaisin Jyväskylästä Saarijärvelle. Fysioterapeutti Johanna Ripatti on myös tullut mukaan helpottamaan leikkaustoipilaan arkea antamalla vinkkejä.

Saarijärven terveyskeskukselle palatessaan Tapani on kutsunut koolle aivohalvausryhmän, jossa potilaat muistelevat omia kokemuksiaan ja keskustelevat yleisellä tasolla halvauksesta.

Myöhemmin Tapsa vie Ullan Jyväskylään saakka kulttuuritapahtumaan, sieltä palatessaan Tapani Kiminkinen vastaa nettikysymyksiin illan päätteeksi



Palaa takaisin


Edelliset jaksot



10.4. Senioreita kannattaa kuunnella


Saarijärven terveyskeskuksessa tohtori Kiminkisen vastaanotolle saapuva Olavi on satuttanut polvensa, Tapsa lievittää kipua pistoksella. Vesa Kuisman kanssa Tapani suunnistaa katsomaan diabetestä sairastavaa isäänsä.

Kiireellisenä päivänä Tapsa ehtii vielä Keski-Suomen Eläkeliiton toimintapäiville vierailemaan. Hän tapaa myös liiton käyttämiä asiantuntijoita, toiminnanjohtaja kannattaa maalaisjärjen käyttöä sekä senioreiden oman mielipiteen kuulemista.

Kiminkinen vie Saarijärven johtohenkilöitätutustumaan KEHRÄ- projektiin, joka luo työtilaisuuksia.

Illemmalla hän vielä ehtii ampumaradallekatsomaan, saako ystävänsä suoritettua hirvimerkin.

3.4 Ystävyydestä voimaa

Tapani Kiminkisen aamu alkaa Pekan ja Jonen seurassa lintumetsällä. Vastaanotollaan Tapsan potilaana on Irja, jota vaivaa kiusallinen ihottuma.

Tohtori Kiminkinen joutuu turvautumaan asiantuntijan apuun soittamalla Keski-Suomen keskussairaalaan.

Tapani vierailee Maijan ja Matin luona tarkastamassa tilanteen, sillä Maija on vakavasti sairas. Onneksi Matti kuitenkin toimii omaishoitajana.

Viime vuonna Tapsan ja Pauli Pääkkösen kokoama naisten ryhmä kokoontuu ja ryhmän ystävyydessä on voimaa. Illan päätteeksi Tapani vastaa vielä nettikysymyksiin.

27.3 Hoitokodissa avoimet ovet


Tohtori Kiminkinen tapaa kotkäynnin yhteydessä Toinin, joka kärsii sydämenvajaatoiminnasta.

Tapsa käy vierailulla kaupunginhallituksen puheenjohtajan Kaken, kaupunginjohtajan Jannen ja valtuutetun Samin kanssa hoitokoti Mistellissä, missä on tänään avointen ovien päivä.

Kannonkoskella on parkinson-potilaiden suvipäivät, jossa Kiminkinen pitää luennon taudista.

20.3 Terapoiva ratsastus


Tapani Kiminkinen käy tapaamassa naapuriaan Eilaa ja Eskoa. Eilan tila on ollut vakava, sillä aivokuume voi jättää vaurioita aivoihin.

Tapani ajaa Jyväskylään tapaamaan Ulla-Maijaa, joka sairastaa Manieren tautia, jonka syy on tuntematon. Kiminkinen käy myös tutustumassa ratsastusterapiaan, mikä on monelle potilaalle mieleistä.

Myöhemmin Tapsa on kutsunut koolle epilepsiaryhmän ja he yhdessä pohtivat taudin vaikutuksia elämään.



13.3 Taistelu eläkkeen puolesta


Tapani Kiminkinen tapaa potilaansa Eeron, jonka kanssa he ovat jo vuosia taistelleet Ruotsin eläkejärjestelmää vastaan. Eeron monet vaivat ovat tehneet hänestä työkyvyttömän.

Kiminkinen myös samoilee metsässä ja ajaa Jyväskylään saakka asioille. Ensin hän tapaa Anna-Liisan, joka on päässyt kauan odotettuun lonkkalaeikkaukseen.

Samalla matkalla hän käy tapaamassa vanhaa ystäväänsä Tuijaa, sekä tutkijaprofessori Maunoa. Takaisin Saarijärvelle palatessaan tohtori tapaa polymyagiaa sairastavien vertaistukiryhmän.


6.3. Elinsiirron hyödyt


Kiminkinen tapaa Reijon, jonka anemiaan ei ole koskaan löytynyt syytä, mutta epäilyksiä aiheuttajaan kuitenkin löytyy. Tapsa ehtii myös vierailemaan Pylkönmäen kirkossa tapaamassa kanttori Margaretia sekä Villeä, jotka ovat molemmat muuttaneet Saarijärvelle muualta.

Tohtori Kiminkinen lähtee myös Vähälän perheen ja ravintoterapeutti Arja Lyytikäisen kanssa ruokakauppaan ostoksille, missä he pohtivat kunkin tuotteen terveysominaisuuksia tai tuotteen haitallisia vaikutuksia.

Tapani Kiminkinen ajaa tapaamaan elinsiirtoryhmää ja pohtii yhdessä ryhmäläisten kanssa sen vaaroista ja hyödyistä.


27.2. Sijoitettujen lasten asema


Tohtori Kiminkinen käy vuodeosastolla tapaamassa Anna-Liisaa, jolle on hyviä uutisia. Odotettu leikkausaika Jyväskylästä on järjestynyt. Kiminkinen ehtii myös vierailla Karstulan terveyskeskuksella tutustumassa dialyysihoitoihin.

Vesangan koululla pohdiskellaan sijaisvahempien kanssa sijoitettujen lasten asemaa ja huostaanottojen määrän kasvua.

Illan päätteeksi Kiminkinen vastaa vielä nettikysymyksien merkeissä diabeteksesta huolestuneelle henkilölle.



20.2. Elämä Ms-taudin kanssa

Kiminkisen potilaalla Liisalla on MS-tauti. Tapsan kanssa mietitään miten elämä vaikean taudin kanssa sujuu, ja mitkä ovat Liisan tulevaisuuden suunnitelmat.

Kiireinen lääkäri kerkeää myös tapaamaan isäänsä, lisäksi hän pohtii sairasloman suunnittelun tärkeyttä kuntoutumisen kannalta ja harrastaa hyötyliikuntaa Vähälän perheen kanssa.

Uniapnearyhmässä pohditaan apukeinoja hyvän unen saavuttamiseen.


13.2. Raha sanelee päätöksiä

Tohtori Kiminkistä mietityttää terveyskeskuksien linjaukset ja päätökset, ja kuinka ne vaikuttavat potilaiden elämään.

Tapsan potilaina ovat mm. viime talvena lumenpoistotöissä katolta tippunut Paavo, kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä Kaija ja elinsiirrosta toipuva Reijo. Nina Peränen vierailee asiantuntijana raskausdiabetesryhmässä.

Päivän päätteeksi Tapsa lähtee kannustamaan kavereitaan Hirvenjuoksussa.


6.2. Ikääntyvän näkö

Terveyskeskuksessa lääkäri Kiminkinen huolehtii kuntalaistensa terveydestä; päivän aikana puhutaan mm. ikääntymiseen liittyvistä näköhäiriöistä ja ihmeparannetaan yhden potilaan huono kuulo.

Terveyskeskustyön ja kotikäyntien välissä Tapsa kerkeää lämmittämään savusaunaa Saarijärven naisvoimistelijoille. Kirkossa keskustellaan kirkollisen ja maallisen yhteistyön tärkeydestä.

Diabeteslasten vanhemmat kertovat koko perheen elämänmuutoksesta ja lasten sopeutumisesta haastavaan sairauteen.


30.1 Tärkeä painonhallinta

Tällä kertaa Tohtori Kiminkinen puhuu painonhallinnasta ja vie katsojat tutustumaan ylipainosta kärsivään perheeseen, jossa ollaan huolissaan lonkkanivelpotilaansa Anna-Liisan ja varmistaa hänelle leikkausajan Jyväskylään. Keliakiapotilaiden tukiryhmä kokoontuu puhumaan
elämästä tiukan ruokavalion ja vatsavaivojen kanssa. Vielä illan päätteeksi Tapsa hiljentyy joogaamaan kauniissa ilta-auringossa taiteilija Maisa Kiven johdolla ja vastaa nettikysymyksiin.


23.1. Lääkäri työssään

Maalaiskaupungin ihmisten hyvinvointia vaaliva terveyskeskuslääkäri Tapani Kiminkinen jatkaa työtään terveen elämän parissa.

Ensimmäisessä jaksossa Kiminkistä pohdituttaa terveyskeskuslääkärin asema ja velvollisuudet.

Kiminkinen kannustaa alkoholismia vastaan taistelevaa Seppoa ja haastaa kunnan päättäjät seuraamaan käytännössä minkälaisten ongelmien parissa hän työskentelee. Kiminkisen johdolla kokoontuu myös lonkkamurtuman kokeneiden tukiryhmä.

Päivän päätteeksi Tapsa osallistuu Saarijärven naisvoimistelijoiden vesijumppaan.

Palaa takaisin

Tuotantotiimi

Tohtori Kiminkinen:          Tapani Kiminkinen
Ohjaaja:                           Ria Karhila
Kuvaajat:                         Jokke Kirmonen,                                                Teemu Koivisto
Äänitys:                            Antti Onkila
Leikkaus ja
graafinen toteutus:           Jenni Saaristo
Alku- ja lopputunnus:        Marcus Ihanti
Tunnusmusiikki:                Kalle Koivisto
Lukija:                               Kaija Pakarinen
Tuottaja:                           Jenni Säntti-Barberi
Vastaava tuottaja:             Olli Haikka
Tuotantoyhtiö:          Oy Filmiteollisuus Fine Ab