Firma sarjan päähenkilö Heikki (Antti Virmavirta) saa vastuulleen huonosti menestyvän yritysvalmennusfirma Cogito Oy:n saneeraamisen. Projektista tekee ongelmallisen se, että Cogiton toimitusjohtaja Arttu (Tommi Korpela) on koulutukseltaan filosofi ja tukeutuu ajattelussaan mieluummin Sokrateehen tai Wittgensteiniin kuin järkevään liiketalousajatteluun.
Konsernin pomo Olavi (Taneli Mäkelä) uskoo firman tulevaisuuteen, vaikkei ihan lämpenekään ajatukselle Heikin vaimon Tiinan (Niina Nurminen) palkkaamisesta firmaan töihin. Jotta hörhötoleranssia olisi mahdollisuus koetella maksimaalisella tehokkuudella, Cogito Oy:ssä työskentelee filosofian lisenssiaatti Aija (Milka Ahlroth), joka pääsääntöisesti keskittyy panikoitumiseen. Matka kohti taloudellista menestystä yritysmaailmassa voi alkaa!
Firma on koskettava ja älyllisesti kutkuttava komedia modernin työelämän arvoristiriidoista. Sarjan komiikka rakentuu Heikin suoraviivaisen tehokkuusajattelun ja Artun eettisesti kunnianhimoisten, mutta yritystoiminnan kannalta tehottomien toimintatapojen törmäykselle.
”Tässä yrityksessä riitelevät ihmiset, eivät asiat.”
Firma esitettiin vuonna 2007 MTV3-kanavalla. Sarja on saatavana myös dvd:llä.
Näyttelijät: Antti Virmavirta, Tommi Korpela,
Milka Ahlroth, Niina Nurminen ja Taneli Mäkelä
Käsikirjoitus: Juha Jokela
Ohjaus: Rike Jokela ja Juha Jokela
Kuvaus: Rike Jokela
Äänisuunnittelu: Tuomas Klaavo
Leikkaus: Jussi Lehto
Lavastus: Jussi Kuittinen
Hahmosuunnittelu: Marjo Federley
Musiikki: Kie von Hertzen
Tuotantopäällikkö: Marko Talli
Tuottaja: Jorma Reinilä
Vastaavat tuottajat: Riina Hyytiä ja Olli Haikka